keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Jalokivistä tärkeimmät

Maailman jalokivikaupasta peräti 95 % koostuu timanttikaupasta eli se on ehdottomasti tärkein jalokivistä.  Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että vaikka timantti on arvokas ja kaikkein halutuin jalokivistä, niin tänä päivänä hyvälaatuinen käsittelemätön smaragdi on useimmiten karaattihinnaltaan se kallein kivi.

Timantin suosio perustuu sen kovuuteen ja tietysti säkenöivään kauneuteen, jonka hieno hionta tuo upeasti esille. Jalokivestä on saatavilla monia eri värejä, kuten esimerkiksi perinteinen väritön, keltainen, vihreä, ruskea ja pinkki -  jopa aivan mustia timantteja on olemassa. Kovuudestaan huolimatta timantit ovat hauraita, ne eivät kestä kovia iskuja.




Timantin jälkeen jalokivikaupan seuraavaksi suosituimmat kivet ovat korundeja. Punaista korundia kutsutaan rubiiniksi: arvokkain rubiini on värisävyltään kyyhkysen veren punainen. Muun väriset kuin punaiset korundit ovat vastaavasti safiireja. Safiireja on hyvin monenvärisiä aina värittömistä ja oransseista kallisarvoisimpaan eli ruiskukansiniseen saakka.



Berylleihin kuuluvista jalokivistä vihreät smaragdit ja merensiniset akvamarinit ovat suosituimpia. Smaragdit ovat kovuudestaan huolimatta hyvin hauraita jalokiviä niiden sisältämien runsaiden sulkeumien vuoksi. Ruohonvihreä on halutuin ja kallein smaragdin värisävyistä. Akvamariinit ovat yleensä puhtaita sulkeumista, mutta on hyvä muistaa, että akvamariinia on hyvin usein matkittu koruissa käyttämällä mm. synteettistä spinelliä sen jäljennöksenä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti