maanantai 19. helmikuuta 2018

Jalokivien käyttö ja säilytys

Jalokivikorut ovat herkkiä naarmuuntumaan, värjääntymään tai jopa rikkoutumaan, mikäli et huomioi muutamia tärkeitä asioita niiden käytössä ja säilytyksessä. Ensinnäkin olisi aina hyvä muistaa, ettei mitään koruja kannata käyttää, kun käyt uimassa, suihkussa, kylvyssä tai saunassa, meikkaat, työskentelet puutarhassa, käyt kuntosalilla, laitat ruokaa ja peset astioita tai pyykkiä. Miksi ei?



Erilaiset saippuat ja pesuaineet, kosmetiikkatuotteet (voiteet, puuterit, hiuslakat, parfyymit), rasva, hapot, hiki ja jopa lämpötilan vaihtelut voivat vaurioittaa jalokiveä ja/tai muodostaa himmeän kalvon sen päälle. Korujen jalokiviin ei siis kannata koskea, sillä sormissa oleva rasva sekä mahdollinen lika siirtyvät suoraan kiveen ja tekee siitä kovin elottoman näköisen. Etenkin timantti menettää loistonsa nopeasti, jos se on esimerkiksi käsirasvan peitossa. Timantti ei ole myöskään niin kestävä kuin yleisesti luullaan, vaan se lohkeaa helposti saadessaan sopivan tärskyn esimerkiksi kuntosalilla tai puutarhatöissä. Lisäksi sekä kulta että hopea hapettuvat kovin herkästi ja muuttuvat tummiksi.



Kuinka sitten säilyttää koruja? Upeita koruja pursuileva rasia näyttää kovin houkuttelevalta. Moni meistä omistaakin korurasian, jossa kaikki omat korut helmiä myöden ovat olleet jo vuosia onnellisessa sekamelskassa sikinsokin toisiinsa sotkeutuneina. Oikeaoppisesti korut tulisi kuitenkin säilyttää kukin erillään toisistaan, jotta niiden naarmuuntuminen, toisiinsa sotkeutuminen tai rikkoutuminen vältettäisi. Useimmat jalokivet ovat herkkiä naarmuuntumaan jo pelkästään pölyn vaikutuksesta (mm. kvartsit), mutta metalliosiin hankautuminen lienee yleisin tapa naarmuttaa koruja täpötäydessä korurasiassa. Helmiä ei saisi missään tapauksessa tunkea muiden korujen kanssa yhteen, vaan niillä tulisi olla oma pussukkansa, jos aikoo säilyttää niiden luontaisen hohdon.

Monet jalokivet ovat herkkiä kuumuudelle ja auringonvalolle; säilytyspaikan tulisikin olla viileä ja pimeä, jotta vältettäisi jalokiven värin haalistuminen tai muuttuminen aivan toiseksi. Liika kuivuus on pahasta esimerkiksi opaalille ja smaragdille, jotka vaativat tavanomaista hieman kosteampaa säilytyspaikkaa. Saunaan tai kuumalle uimarannalle ei siis kannata mennä kaikkiin koruihin pukeutuneena, vaan on paljon parempi riisua ne kaikki suosiolla pois. Muista kuitenkin, ettet koskaan riisu mitään korujasi missään julkisessa paikassa, vaan ainoastaan kotonasi, sillä usein nimenomaan sormukset unohtuvat vahingossa wc:n pesualtaan reunalle etkä taatusti saa niitä enää takaisin!